Niin sitten sitä kans lähetään. Markus meni Oksavalle jahtiin setänsä kanssa. Aluksi sillä oli vain tarkoitus ottaa Iiro mukaan, mutta kun tuo metsästysinto näyttää olevan suurin tuolla meidän nuorimmalla, sai sekin kaulaan tutkapannan. Vähän meinas siita olla kärsimätön, enkä ihmettele meillä kun miehillä ei oo ikinä mihinkään kiire, varsinkin kun johonkin pitäs lähteä

319889.jpg

Ilmoitin tänään myös Iiron ens vuoden ekaan näyttelyyn, Alavudelle. Tuomarina on Matti Palojärvi. Iiro on ko.tuomarilta kerran saanut H, mutta jäi vähän vaivaamaan se arvostelu tilanne kun vettä satoi ja kehä oli kuin ankka lampi, iiro ei liikkunut kuin vetämällä ja koiran arvostelu alkoi sanoilla " Hieman vastahakoista esiintymistä". Saa nähä kehät on ulkona ja meidän tuurilla se talvi on just silloin 20 päivä tammikuuta, joten silloin papalla on kylmä ja ollaan niiiiin surkeita kehässä kuin olla ja voi. No katellaan, aina on mukava kuitenkin lähteä reissun päälle.