Pentukori

Minä mietin tuossa jo aikaisemmin, että jos tekis saman tyylisen beagle ihmisiä palvelevan sivun kuin tuo minun näyttelykalenteri, mutta nyt sellainen että missä voi mainostaa tulevia ja syntyneita pentuja, samoin aikuisia uutta kotia etsiviä. Kaikilla ei ole omia kotisivuja käytössään, mutta silti moni etsii tulee pentua netin välityksellä. Minä olen myös syksyn mittaan saanut lukemattomia sähköposteja ja puhelinsoittoja, jossa varmistetaan, että eihän meillä vain olisi vielä keväällisiä pentuja vapaana tai tietäisitkö kenellä olisi? Olen yrittänyt nettiä sitten kaivella, että no hei yhellä näytti olevan narttu astutettuna, odotas ku katson. Tällä Pentukori sivustolla ois kysyntää. Kasvattajat ilmoittavat minulle sähköpostitse pentueestaan tai uutta etsivästä aikuisesta koirasta. Beaglen etsijät löytäisivät yhdeltä sivulta kerralla vapaana olevien pentujen kasvattajien yhteystiedot. Ja ottavat sitten itse yhteyttä kasvattajaan. Minä en toimi pentuvälittäjänä, ainoastaan ylläpidän tätä sivustoa.


Sivulle laitettu ilmoitus ei maksa mitään. On sama mitä uskontokuntaa edustat ja mitä linjaa koirasi on, kaikki rekisteröidyt koirat laitetaan sivustolle. Mutta jotta tämä toimisi on kasvattajien ilmoitettava jos ilmoistus muuttuu tai se voidaan poistaa, sähköpostitse. HUOM! jos sinulle ei ole sähköpostia, kysy joltakin ystävältäsi tähän apua. Minun on helpompi käsitellä tietoja kun ne tulevat sähköisessä muodossa. Voin käsitellä ne juuri silloin kun minulla on aikaa ja saan ne helposti kopioitua sähköisestä materiaalista.

Sivujen ulkonäkö tulen muuttamaan, se on nyt hyvin pelkistetty ja kökkö, kunhan saan siihen ensin apua muualta (en osaa tehdä sivujen ulkonäköä), mutta eikös me pärjätä tällä näin alkuun.

Miltäs tämä ihmiseet teistä tuntuu? olen jo pari silakanylistys-laulua saanut eli on ollut tosi hyvä sivusto joidekin mielestä. Sano vaan jos jokin mietityttää ja askarruttaa?

Ja te joilla on kotisivut tai blogi. Voisitteko mainostaa tuota sivua (ei siis mun kotisivua, vaan tuota pentukori sivua) omilla sivuillanne? Sivuston linkin nimi voi kyllä olla vähän kertovampikin Eli vaikka "beaglen pentuja".