Vielä viime viikonloppuna siitan ois voinut vielä viedä kehään ja esittää tuomarille. Mutta nyt sen maha alkaa olla jo sen näköinen, että enää tuon näköisenä ei kehässä pyörittäs. Miten ihmeessä se noin äkkiä kasvaa. Tosin siitahan nyt ei oo mikään suuren suuri joten kait se senkin takia näkyy herkemmin. Nyt on vuorokausia 31, äkkiä se aika menee ja vielä on odotettavaa. Patistin Markuksen heti pentulaatikon tekoon, että on sitten valmiina ja saa siita tutustua siihen ja opetella nukkumaan siellä.

Mulle saa muuten lähettää sähköpostia ja kertokaa miten teidän koirien odotus ja penikointi meni, varsinkin jos jotain odottamatonta on sattunut. Nehä on niitä tilanteita mitkä opettaa. Minähän olen ihan vihreä näissä asioissa, kaikki mitä tulee eteen niin ovat aivan uusia asioita. Onneksi on Maria-Riitta joka välimatkasta johtuen on henkisenä tukena, Sirpalle fyysisen tuen antamisesta (kasvattajaa hirvittää niiin, että meinaa kaatua) ja Liisalle, jolle itselle on koira-asioissa tapahtunut luvattoman paljon vääryyttää viimeaikoina, joka jaksaa elää hengessä mukana ja muistuttaa, että kaikkeen tulee varautua. Ja tietysti sinulle joka luet tätä blogia ja pidät peukkuja Meille. Tiedän että teitä on monia, vaikka ette itsestänne anna kuuluakaan.

Jospa niitä kuvia saan viikonloppuna mahakoirasta. Nyt ulkona sataa vettä joten sinne ei ole menemistä kameran kanssa ja akkukin siitä on TAAS loppu.

*siita piereskelee ja kuorsaa*