Mistähän sitä aloittais...

Haapajärven näyttely

Meidän tämänvuoden iso uurastus eli ryhmänäyttely joka on nyt onnellisesti takana oli äärettömän kylmästä kelistä huolimatta erittäin hyvin onnistunut. Kiitos kaikille mukana oleville, ens vuonna taas uudelleen Nauru Setäni oli ilmoittanut koiransa myös näyttelyyn. Jepi on syksyllä 2 vuotta täyttävä uros. Valitettavasti en paljoa päässy koiraa kehässä näkemään ku nenä oli kiinni arvostelupaperissa, olin kirjoittavana kehäsihteerinä. Kiitos kuitenkin beaglenisteille kuvista.

1244966335_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Syksyllä mahdollisesti ajokokeisiin...

Keiteleen näyttely

Kun olin lauantain kehässä palelluttanut itseni, sain hullun ajatuksen, lähden sunnuntaina saman tuomarin arvostelua seuraamaan keiteleelle. Markus kuitenkin oli Piikkiössä vetoskioissa ja appivanhemmat jyväskylässä rippijuhlissa joten ajattelin että otan koirat turistiksi mukaan. Siita kuitenkin aamulla ulos lähteiessä kävi Iiroon käsiksi, joten se lunasti paikkansa tarhasta. Iiro lähti ottamaan kyytiä Keiteleelle poikaansa Intoa moikkaamaan. Jenna oli myös näyttelyssä Innon kanssa. Poika oli kasvanut ja vankistunut, miehistynyt. Hienosti Jenna esittää koiransa kehässä ja Intokin seisoo itse häntää ylhäällä pitäen. Into oli PU-2. Itse kuvasin tuomarille, hänen pyynnöstään, kaikki hänen arvostelemat koiransa. Onneksi oli tuo äidin parempi digipokkari...tuli vaan taas se järkkärikuume, ei voi mitään.

1244965669_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Komee kossi

1244965756_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jenna & Into

 

Samaan aikaan Porissa...

Iippo osallistui ensimmäiseen Mölli-Toko kilpailuun. Eli se on harjoitus kilpailu. Kovasti Maikkua jännitti, että pysyykö koko koira edes hanskassa ja oli kait siellä kaikki kynnellekykenevät kaverit nakitettu kehän laidalle pyydystämään karkaava, tokoileva, beagle. Turhaa oli...ei karannu pikku piikeli vaan tokoili hienosti. Iipon omasta BLOGISTA löytyy pisteet ja kuvia! Ykkönenhän se tuli TOKO kilpailusta, Onnittelut!

Vetokisat

Haapajärven näyttelyn aikaan Piikkiössä oli kauden 2009 ensimmäinen kilpailu. Itse en sinne mukaan päässyt näyttelymme vuoksi. Oikeastaan ihan hyväkin...ilmat oli aivan persiistä, syvältä ja poikittain eikä siellä nyt mitään ihmettä edes ollu tapahtunu. Tai siis oli, mutta ei sellaista mitä toivottiin. 25,50metriä ja poks...seuraava viikko menikin sitten pojilla taas koneen kanssa remppahommissa koska toiset vetokisat ovat JO heti seuraavana viikonloppuna.

Nurmekseen lähdettiin jo vähän enemmän toiveikkaana vaikka ensimmäisen veto oli vähän varovaisempi aloitus. Mitään ei toivottuja ääniä ei koneesta kuulunut joten uudestaankin pääsi vetämään. Minä en rupea spekuloimaan miten vedot meni ku en niistä ymmärrä. Tuloksista ymmärrän. että Markus tuli toiseksi ja MINÄ sain kotiin vietäväksi leipälaatikon. Koska kahden osakilpailun jälkeen on palkintpallin järjestys ollut niin kirjavaa on luvassa pistelaskussa aika jännittävä vetokausi. Juhannuksena Haapajärvellä kotikisat.

1244966192_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nurmes 13.6.

Ilmoki ihmisten ilmoille...

Esakin oli ilmoittanut Ilmon näyttelyyn Raahen 13.6. Vara-sertin putki katkesi ja tällä kertaa oli tullut ihan ihka aito sini-valkoinen SERTi ruusuke. Tuomarina Ritva Raita ja Ilmon tulos AVO ERI/1 PU-1 SERT VSP. Katin plättä oli ollu ROP ja Ruska ROP-vet!! Ilmon arvostelua tosin vähän mietin..."Sopusuhtainen, erinomaista tyyppiä oleva uros, jolla hyvä pää. Hyvä pigmentti ja korvat. Hyvin kulmautunut.
Liikkuu kaikin puolin erinomaisesti. Jalostuksessa tulee ottaa huomioon vähäiset valkoiset merkit selässä"
. Hmmm....

1244965580_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ilmo Raahen näyttelyssä Kuva: Kati Heikkinen

Mithän tuo tuomari oli tuolla kommentillaan tarkoittanut? eli oliko koira liian musta manttelinen? Vai sitä että koiralla on mustassa manttelissa oikealla puolen valkoisia läiskiä, Ilmohan oli se meidän pentueen "pilkku perse". No jokatapauksessa aika outo pätkä arvostelussa. Esalle onnittelut Ilmon TOISESTA sertistä. Toivottavasti näemme tässä syksyllä, kyllä minä sitä kalenteria kattelen että tulen siellä päin käymään.

Erja harrastaa

Siita ku on minun itseni asettamassa näyttelykiellossa ja Iiro pallittomana on epäkelpo näyttelyihin niin jostain sitä oli koira narunpäähän saatava. Sirpan isällä on tarhassa kauniita koiria jotka vaan vaatii vähän treeniä.  Ensimmäisestä tarhasta napattiin torstaina Nivalan mätsäriin Rita ajokoira. Rita on kaunis, mutta vähän arka, varsinkin miehiä kohtaan. Ku eihän siellä kotona paljoa naamat vaihdu ;) Tuomarina oli oikea ulkomuototuomari Hannu Talvi. Ihme, Rita ei pelännyt kehässä yhtään tuomaria ja antoi hyvin mitata yms. Vähän juoksemisen kanssa oli ongelmia, piti välillä vaihdella taluttimia. Rita sai punaisen, voitti isot aikuiset ja lopulta BEST IN SHOW! WOW.... No tästä sitä sitten innostuttiin ja sunnuntaina lähdettiin Sirpan kanssa kannuksen mätsäriin harjoittelemaan. Tänään Rita vähän pelkäsi naistuomaria, tosin tuomari tais pelätä meitä enemmän. Juokseminen onnistui paremmin kuin torstaina. Katselemme tässä lisää mätsäreitä ja passitin Matin torstaisin koirakouluun koiran kanssa...onhan se ilmoitettu jo KV näyttelyyn Silmänisku

1245002288_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Erja säätää...häntää en sentään nostanu ylös Nauru

 

Viimeistä viikkoa kursseilla viedään...viimeviikolla tein vähän härevämmän hiilihangon. Paljoa ei oo nyt ollu aikaa liikuntaa harrastella. Pidän ihan suosiolla taukoa enkä revi ressiä. Syksyllä se sit kuitenkin TAAS alkaa. Ostin mä uuden uimapuvun, pienemmän ku edellinen ei pysy enää päällä. Mies jonka kanssa asun, mutta joka ei ole mulle sukua on vähän uhkaillu että lähetään alkutalvesta ulkomaille Nauru Meillä ois sitten koirapakolaisia...niin ja Alpo. Ennen sitä on kyllä kesäloma...sitä mihin päin lähdetään ei vielä tiedä, mutta eiköhän se aikanaan selviä sekin.

1244966075_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Onnellista kesää kaikille, pitäkäähän hauskaa!!