Tänään oli taas kahden vuoden tauon jälkeen Iiron rokotus. Viime kerralla siinä piti olla assitenttia jos useampikin, kuonokoppaa ja pyyhettä suojana että saimme koiran rokotettua. Nytkin koira näytti siltä, etät minuahan ette pistä. Laitettiin suosiolla kuonokoppa, mutta vielä tarvi toisen pitämään kiinni, että pysyi paikallaan pistoksien ajan. Hirvee älämölö sieltä kävi kuitenkin. Kun sain lopulta kuonokopan otettua pois, oli iiro niin isoa miestä, että ei tahtonut toimenpide huoneeseen mahtua. Heti se nousi pöytää vasten ja katteli niitä keksejä siihen malliin, että "nuo muutes on sitten KAIKKI mulle". Sirpan kanssa oletiin yhteisrokotuksella, sipeltä lähti Cora. Coralla oli juuri alkanut juoksut ja Iiro haisteli nokka pitkällä autossa ja mietti kuis tämä laika näin hyvällä tuoksuu. Kotiin päästyämme se kävi heti Siitaan käsiksi ja yritti astua. Siitähä Hutikka vasta riemastui ;)

Taas vein kuorman tavaraa ylipäähän...huh huh, suurin osa on vielä täällä. Jääkaapin perään soittelin, ei kuulu ei näy. voi vitsiläinen sanon minä näin nätisti. 14 kuormaa on markus saanut puitua.Mä irtisanouduin yövuoroista kuivaajalla, ei oo musta keskellä yötä kukkkumaan ja sit takas nukkumaan. Aamulla kävin 6 aikaan tarkistamassa kuivaajalla tilanteen. Nyt sillä tuntuu olevan taas yövuorossa viljat kuivumassa, ei tule kauppoja, mun pitää aamulla lähteä kukonpierun aikaan Ouluun äiteen ja anopin kanssa. Jospa ne tuvan verho kankaat vihdoin löytys, niin ja ne helekkurin roikkuvat pallolamput, ärkele!!!

Lämmitin Hutikkalaisen kanssa leivinuunia. Hutikkalainen juoksee karkuun ja kuikistelee kamarin ovelta, se pelkää sitä uunin karhuamis "taikkoa". Kohta menin kattomaan ku ei kuulunut mitään uunista, että syttyikö se? Just...kaikki savut tuprutti sisään. Ikkunat auki, Hutikkalainen makuuhuoneeseen (aamulla vaihdettuihin lakanoihin) ja ovet auki. Iiro meni ulko-ovelle istumaan, ottamaan raikasta ilmaa. AAAPUUUWA, soitto Markukselle, että mitä teen? Sain tulenteko ohjeet ja yritimme uudelleen, nyt rupes uuni vetämään. Iiro ei vaan ois halunnut ulko-ovelta tulla millään pois, eikä Hutikkakaan ois pahaksi pistänyt vaikka ois niihin uusiin puhtaisiin lakanoihin saanut jäädä makaamaan. Siksi sen makkariin laitoin portin taakse kun se ei sata varmasti odottele jos ulko-ovi on auki, että menenkö vaiko enkö menes ulos siitä ja pian.

Hutikkalainen?

Niin se siis tarkoittaa meillä Siitaa. Aikoinaan kun eläväinen, vilkas ja tekemisen puutteessa ollut beaglen penikka teki jotain, miten sen nyt sanois, vähän vähemmän sopivaa, ruvettiin sitä kutsumaan nimellä Hutikkalainen Tai Hutikka. Taisin tällä nimellä sitä kutsua aikoinaan päiväkirja merkinnöissä. Soittaessani sen kasvattajalle alkoi monesti puhelu alkoi näin "arvaa mitä se hutikka on taas päivän aikana kerenny tekemään?" 

Nythän Hutikka on kasvanut aikuiseksi ja nuoruus ajan Hutikkamania alkaa olla ohitse. Joten....ehdotin kaverilleni, että yksi Hutikka ois vailla kotia ja niin Marjan ja Matin kotiin tuli Lyyli. Marja oli lukenut minun kirjoituksia meidän Hutikasta ja sen toimeliaista pentu ja nuoruus ajoista. Heidän ensimmäinen beagle oli kuin meidän Iiro, rauhallinen ja rauhallinen....Nyt Marjakin siis tietää mitä on kun talossa on Hutikkalainen. Se on Tervepäinen, iloinen ja toimelias beaglen pentu, sellainen kun beaglen pennun tulee ollakin. Emme siis hauku koiriamme emmekä kasvattajaa puhessamme Hutikkalaisista, vaikka keskenäisissä inside-jutuista voisi sen kuvan saadakin. Rakkaalla lapsella kun vaan on monta nimeä. Ja kuten Kati aikoinaan meidän tuhoraportteja kuunnellessa sanoi "sellaisesta koirasta tulee hyvä harrastuskoira"

Pystytkö naama pokerissa sanomaan, että tämä koira ois muka viisaampi kuin miltä se kuvassa näyttää ? ;)